Syntymäpäivä

Täytin tällä viikolla 28 vuotta ja vietin synttäripäivää ystäväni kanssa. Hän tuli toiselta puolelta Suomea luokseni pariksi päiväksi kylään. Sain häneltä synttärilahjaksi pienen itsetehdyn maalauksen, jonka taakse hän oli kirjoittanut runon. Kaveri aloitti synttäriaamun lausumalla runonsa, joka kertoi minusta. Siinäpä kuunnellessa minä sirpaloiduin henkisesti täysin, eli hyvin pitkälti itkin ja nauroin koko runon lausumisen ajan. En tajua, miten joku voi tehdä runoja (joo, viime vuonna sain kans runon lahjaksi ja yhtä märyämistä oli saatana sekin), jotka ovat samaan aikaan niin liikuttavia että hauskoja. Ystäväni tuntee minut varmasti niin hyvin, kuin ihminen voi toisen ihmisen tuntea. Niin kliseistä kuin sen onkin, mutta pystymme usein tulkitsemaan toistemme pienimmätkin ilmeet ja tiedämme mitä toinen oikein ajattelee. Monesti pelkkä hienovarainen katse on riittänyt, kun on halunnut viestittää toiselle esim. jossakin epämiellyttävässä sosiaalisessa tilanteessa että "nyt lähetään helevettiin täältä". Tällä kertaa kaveri tiesi mitä ajattelen, kun selasin kaverin instagramia ja sekoilin totaalisesti sanoissani ja sönkötin "tuolla Sara Siepillä on kyllä asdfghgh..." "niin on yhteiskunnan ihanteiden mukainen vartalo, kyllä". Tilanne huvitti. :D

Kaverin vierailun aikana universumi tarjoili meille ihan mahtavia elämyksiä. Kohtaamamme asiakaspalvelijat olivat kaikki niin mukavia (kahvilatyöntekijä oli superystävällinen, lounaspaikan täti antoi luvan santsata lohikeittoa ja divarin rouva mielenkiintoinen kulttuuri-ihminen, joka lausui meille runon!), ja autolla ajaessamme radio tarjoili meille luukutettavaksi ABBAa, Swedish House Mafiaa ja Zen Cafeta. Minun ja kaverini yhteinen juttu on laulaa (autossa, joskus karaokessa, kotona muuten vaan) ja radiosta tuli niin mahtavia biisejä, että keskustasta kotiin ajaessamme piti venyttää kotimatkaa, että saatiin laulaa biisit loppuun :D eli suomeksi vittu pilisteltiin :-DD

Joku aina kysyy synttäreiden aikaan, että "noh, miltäs nyt tuntuu olla x vuotta". Ja vastaus on ollut jo monta vuotta että ei kyllä yhtään erilaiselta. Kyllähän sitä ajan saatossa huomaa ajattelevansa asioista eri tavalla, mutta ei sitä "ikääntymistä" oikein muuten huomaa. Onkin huvittavaa, kun joskus reilu parikymppisenä ajattelin, että 24. vuoden jälkeen alkaa elämän alamäki, mutta onnekseni olen huomannut, että elämä tuntuu vaan paranevan mitä enemmän on ehtinyt elää. Ikä on todella vain numero, enkä ole aina oikeasti edes heti muistanut kuinka monta vuotta olen. Joku vuosi sitten töissä työkaveri joutui korjaamaan, kun vanhingossa valehtelin jo olevani 27, vaikka taisin olla 26. Ei sillä ole mitään merkitystä. Koen olevani edelleen samalla tavalla lapsi kuin parikymppisenä, mutta olen saanut perspektiiviä esim siihen, mistä kannattaa ottaa kierroksia ja mistä ei. Samaan aikaan minulla ei ole kuitenkaan tarvetta heittäytyä "vanhaksi ja viisaaksi", vaan olen entistä uteliaampi asioita ja elämää kohtaan. Tuntuu, että mitä enemmän elää sitä vapaammaksi kaikesta tulee. Elämä on kyllä mahtavaa just nyt.

Viime viikolla poikaystäväni oli luonani käymässä ja oli ihana nähdä häntäkin pitkästä aikaa. Hänellä on työt vielä toistaiseksi toisella paikkakunnalla, mutta muuttaa tänne reilu vuoden päästä. Olemme siis etäsuhteilleet tässä nyt syksyn ajan, ja mukavasti tämä on mennyt vaikka olemme nähneet vain noin parin viikon välein. Tuntuu, että tämä etäily on vaan vahvistanut sitä mielikuvaa, millaisesta yhteisestä tulevaisuudesta haaveilemme. Hän vei minut synttäreiden kunniaksi syömään ja oli mukava höpötellä tulevaisuudesta, koska emme olleet siitä vähään aikaan jutelleet. Olemme tulevaisuuden suhteen samalla sivulla. Minusta on tärkeää muistaa säännöllisesti päivittää, että missä molemmat menee ja mennäänkö samaan suuntaan. Emme pidä toisiamme itsestäänselvyytenä, mikä on todella tärkeää pitkässä suhteessa. Olemmee olleet yhdessä (vasta) viisi vuotta, ja tavalla tai toisella varmasti muutumme jatkuvasti. Hänelle on ollut alusta asti aika lailla selvää, että hän haluaa perheen, mutta minä en vielä pari vuotta sitten tiennyt haluanko ylipäätään koskaan lapsia. Se oli pienoinen epävarmuusmomentti suhteessamme silloin, mutta meillä on ollut varmaankin sen verran mukavaa yhdessä, että se epävarmuus ei ole saanut hellua pistämään pillejä pussiin. :D Nyt olen itsekin varma siitä, että olisi ihana asia perustaa perhe juuri hänen kanssaan. 

On se elämä kyllä jännää. Eilen parin kaverin kanssa mietiskeltiin elämää: me leijutaan avaruudessa, ollaanko me loopissa, mitä jos tämä onkin simulaatio? Syntyykö maailmankaikkeus aina vaan uudestaan jonkun avaruudessa tapahtuvan räjähdyksen seurauksena? Jos ihminen puretaan tarpeeksi pieniin osiin, koostumme samanlaisista pienistä rakenneyksiköistä kuin jotkin elottomat asiat, mutta miksi me ajattelemme? Itse kun pyörittelin noita ajatuksia ja aloin kokemaan hienoista eksistentiaalista kriisiä, kaveri tokaisi vaan, että "no niin mutta toisaalta, mitä väliä sillä lopulta on" :D. Niin. Noh. Eipä sillä ilmeisesti tässä omassa arjessa olekaan, mutta olisihan se kiva tietää, että onko tällä kaikella mitään merkitystä. Vai olisikohan sittenkään? 

Nojoo, pitänee pistää Netflix pyörimään ja ottaa pala suklaata. Mukavaa viikonloppua juuri sinulle :)