Orientaatioviikko alkoi

Tänään oli ensimmäinen etäkoulupäivä, joka järjestettiin etäyhteyksin Zoom:lla. Päivä sisälsi lähinnä tutkinto-ohjelman rakenteen esittelyä ja jo vähän kursseille ilmoittautumista. Lisäksi juteltiin pienryhmän kesken, mikä tuntui minusta hieman epäluontevalta, kun ei nähnyt keille puhui webkameroiden ollessa pois päältä. Mutta opiskelijat ja pienryhmäohjaaja vaikuttivat mukavalta, ja on kiva päästä täällä viikolla tutustumaan uusiin ihmisiin pitkästä aikaa. Mieltä lämmitti se, kuinka avuliaalta opettajat, tuutorit ja ainejärjestön porukka vaikutti. Kaikesta huokui mukava yhteisöllisyys sekä eri vuosikurssien että eri tiedukuntien kesken, mitä en muista kokeneeni näin vahvasti amk-aikoinani. Tuntui, että silloin kaikilla oli vaan hirveä hoppu päästä valmistumaan, eikä verkostoituminen ollut niin tärkeää, vaikka kyllä koulutus sisälsi moniammatillisia kursseja.

Pienryhmän esittelykierroksella minua hieman ujostutti mainita se, että tarkoitukseni olisi päästä lääkikseen. Siitä tulee vieläkin vähän huono omatunto, vaikka todellisuudessa olen täysin oikeutettu saamaani opiskelupaikkaan. Ehkä jostain syystä jännitän hieman sitä, ettei muut vaan pidä minua sen vuoksi jotenkin kusipäänä (? :D). Olisinhan minä voinut asian jättää mainitsemattakin, mutta toisaalta en halua esittää mitään muuta kuin olen. Kävi onneksi ilmi, että en ollut  pienryhmässäni ainut, joka on hakemassa lääkikseen. Se oli minulle helpottavaa. Olen ollut tämän lääkikseen hakuprosessin kanssa niin itsekseni, että on kiva saada jatkossa vertaistukea ja kenties päästä laskemaankin porukalla. 

Opiskelut alkavat hiljakseen tällä viikolla ja aiheina oli lääkikseen hakemisen kannalta hyödyllisiä kursseja, kuten orgaanista kemiaa. Kemian opintoihin kuuluu myös pakolliset kurssit englantia ja ruotsia, mutta en ole varma ovatko ne pakko suorittaa nyt syksyllä. Mielellään kun viivyttelisin tuollaisten itselleni ei niin hyödyllisten aineiden opiskelua. Ainakin englannin kurssi minun onneksi pitäisi saada hyväksiluettua, kun olen saanut siitä yo-kirjoituksissa E:n. 

Vaikka heinäkuussa ajattelin, että elokuussa aloitani taas lääkiksen pääsykokeeseen lukemisen, niin en ole sitä kuitenkaan vielä tehnyt. Päätin, että tällä viikolla yliopisto-opiskelujen myötä aloitan myös pääsykoelukemiset. Se tuntui jotenkin luonnolliselta aloitusajankohdalta. Säännöllinen arkirytmi tuntuu nyt jo tosi hyvältä ja opiskeluintoa kyllä on.

Tosi mukava fiilis tällä hetkellä kaikesta! Tuntuu, että tää on se reitti mitä kautta mä ponnistan sinne perhanan lääkikseen. Pitää yrittää muistaa tää fiilis, jos usko meinaa loppua matkan varrella :D

Kommentit

  1. Hyvä! Tsemppiä! :) Kiva kun taas kirjoitit! Tulen kommentoimaan tänne vielä noihin aikaisempiinkin postauksiin kunhan kerkeän. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi en halua työskennellä sairaanhoitajana

Uusi sivu

Mitä pikkujuttuja opin vuoden 2020 hakukerrasta