Ajatukset jo syksyssä
Olen järjestellyt hieman syksyn asioita, esimerkiksi hankkinut vuokrakämpän ja tehnyt opintotukihakemuksen. Olin vähän yllättynyt, kuinka paljon opintotukea (opintoraha + opintolaina) on mahdollista saada. Vuokranmaksun jälkeen käteen tulee jäämään mielestäni sen verran rahaa, että sillä tulee mukavasti toimeen. Minusta tuntuu, etten heti lukion jälkeen ensimmäistä korkeakoulututkintoa hankkiessani osannut edes arvostaa saamiani tukia, tai edes ymmärtänyt miten hieno systeemi Suomen koulutusjärjestelmä on. Käytännössä valtio maksaa minulle rahaa siitä, että saan opiskella itseä kiinnostavia asioita. :D hullua!
Omat ajatukset on aika ajoin vahvasti jo elokuun lopussa, vaikka on vasta heinäkuun puoliväli! Se pitäisi muistaa. Silloin kun tein täyttä työaikaa sairaanhoitajana, usein heinäkuun puolessa välissä olin vasta aloittanut kesälomani. Nyt tuntuu, että olen saanut nauttia kesästä tosi pitkään ja ikään kuin syksy olisi jo oven takana. Tämä tunne johtunee varmaan siitä, että olen erittäin innoissani koulun alkamisesta ja siitä, että en ole tehnyt mitään oikeita töitä pitkään aikaan ja koen olevani hyvinkin valmis jo opiskeluhommiin (mökkihommien tekoa porukoilla en laske työksi, vaikka fyysistä hommaa se onkin). Minulla on jotenkin tarve tehdä jotain hyödyllistä. Kaipaan jo vähän arkirytmiä. Se on varmasti ihan terve tunne, ottaen huomioon että olen saanut puhtaasti lomailla jo puolitoista kuukautta ja vähän yli vuosi sitten irtosanouduin koulutustani vastaavista töistä.
Ajattelin ostaa veronpalautusrahoilla jatkolisenssin Mafynettiin ja tehdä lukusuunnitelmaa jo elokuun alussa. Minulla tuli tänään peräti jo sellainen tunne, että olisipa mukava vähän laskea fysiikkaa (wtf). Minulla tuli myös sellainen mukavan itsevarma olo, että ensi vuonna voin mahdollisesti päästä lääkikseen. Toki eihän sitä koskaan voi tietää, että jos hurahdan täysin kemian opiskelijaksi, mutta kyllä vielä se lääkikseen hakeminen tuntuu oikealta. Minulle tuonne kemialle pääsykin oli jotenkin niin odottamatonta, että tiedä vaikka sinne lääkikseenkin joku päivä oikeasti pääsee. Pelottaa välillä maalailla haavekuvia "jo"ensi keväälle, mutta olen kyllä sitä mieltä, että jos ei itse usko itseensä, niin ei tästä projektista tule muuten hevonhelvettiä :D Mitä positiivisempi ja määrätietoisempi fiilis itsellä on ollut, niin sitä paremmin opiskeluhommat ovat sujuneet. Yritän muistaa tämän olon sitten syksyllä, kun koko ajan väsyttää ja mikään ei huvita.
Alkusyksy on ihanaa aikaa, kun mielen valtaa fiilis uusista seikkailuista. Syksyn tuoksu, viileä tuuli kasvoilla ja luonnon värit saavat aikaan minussa ihanan tunteen. Usein valon määrän vähetessä olen kuitenkin huomannut pienen "notkahduksen" mielen vireydessä, mikä on täysin fysiologista ja ymmärrettävää. Mutta vasta viime vuosina olen oppinut sen, kuinka tärkeää minulle itselleni on vähän aktiivisemmin "hoitaa" itseäni juuri tuolloin pimeänä aikana. Epämääräistä ahdistusta ei pääse tulemaan, kun jaksaa pimeydestä huolimatta urheilla ja syödä säännöllisesti. Harmi, ettei teini-ikäinen minä ymmärtänyt tätä fysiologistakin vaikutusta ahdistukseen, vaan räpelsi menemään epärealistisen itsekriittisin ajatuksin. Onneksi kuitenkin nykyään sitä pystyy käsittelemään epämiellyttäviäkin tunteita, kun on oppinut niitä tarkastelemaan ja pohtimaan.
Odotan kovasti sitä, että pääsisin korkeakoululiikunnan järjestämille urheiluhässäköihin, esimerkiksi balettikurssille. Toivottavasti niitä järjestetään tänä vuonna. Kävin opiskeluaikoina juuri korkeakoululiikunnan edullisilla balettitunneilla, ja tykkäsin kovasti. Tanssimisen jälkeen on ihanan ryhdikäs, ja parhaimillaan kauniskin olo. Aloitin baletin ollessani muistaakseni 10-vuotias. En ole stereotyyppinen baletinharrastaja (laulujoutsenen näköinen pikkuruinen otus vaan normaalipainoinen tavis), ja moni onkin ihmetellyt nuoruuteni pitkäaikaista harrastusta. Eräskin työkaveri kerran tuumasi, että näytän kuulemma enemmän jalkapalloilijalta. Öö... Joo, en nyt jaksa alkaa ranttaamaan siitä, miten kyseenalaista on sanoa noin kellekään puolitutulle. ^^'
Omat ajatukset on aika ajoin vahvasti jo elokuun lopussa, vaikka on vasta heinäkuun puoliväli! Se pitäisi muistaa. Silloin kun tein täyttä työaikaa sairaanhoitajana, usein heinäkuun puolessa välissä olin vasta aloittanut kesälomani. Nyt tuntuu, että olen saanut nauttia kesästä tosi pitkään ja ikään kuin syksy olisi jo oven takana. Tämä tunne johtunee varmaan siitä, että olen erittäin innoissani koulun alkamisesta ja siitä, että en ole tehnyt mitään oikeita töitä pitkään aikaan ja koen olevani hyvinkin valmis jo opiskeluhommiin (mökkihommien tekoa porukoilla en laske työksi, vaikka fyysistä hommaa se onkin). Minulla on jotenkin tarve tehdä jotain hyödyllistä. Kaipaan jo vähän arkirytmiä. Se on varmasti ihan terve tunne, ottaen huomioon että olen saanut puhtaasti lomailla jo puolitoista kuukautta ja vähän yli vuosi sitten irtosanouduin koulutustani vastaavista töistä.
Ajattelin ostaa veronpalautusrahoilla jatkolisenssin Mafynettiin ja tehdä lukusuunnitelmaa jo elokuun alussa. Minulla tuli tänään peräti jo sellainen tunne, että olisipa mukava vähän laskea fysiikkaa (wtf). Minulla tuli myös sellainen mukavan itsevarma olo, että ensi vuonna voin mahdollisesti päästä lääkikseen. Toki eihän sitä koskaan voi tietää, että jos hurahdan täysin kemian opiskelijaksi, mutta kyllä vielä se lääkikseen hakeminen tuntuu oikealta. Minulle tuonne kemialle pääsykin oli jotenkin niin odottamatonta, että tiedä vaikka sinne lääkikseenkin joku päivä oikeasti pääsee. Pelottaa välillä maalailla haavekuvia "jo"ensi keväälle, mutta olen kyllä sitä mieltä, että jos ei itse usko itseensä, niin ei tästä projektista tule muuten hevonhelvettiä :D Mitä positiivisempi ja määrätietoisempi fiilis itsellä on ollut, niin sitä paremmin opiskeluhommat ovat sujuneet. Yritän muistaa tämän olon sitten syksyllä, kun koko ajan väsyttää ja mikään ei huvita.
Alkusyksy on ihanaa aikaa, kun mielen valtaa fiilis uusista seikkailuista. Syksyn tuoksu, viileä tuuli kasvoilla ja luonnon värit saavat aikaan minussa ihanan tunteen. Usein valon määrän vähetessä olen kuitenkin huomannut pienen "notkahduksen" mielen vireydessä, mikä on täysin fysiologista ja ymmärrettävää. Mutta vasta viime vuosina olen oppinut sen, kuinka tärkeää minulle itselleni on vähän aktiivisemmin "hoitaa" itseäni juuri tuolloin pimeänä aikana. Epämääräistä ahdistusta ei pääse tulemaan, kun jaksaa pimeydestä huolimatta urheilla ja syödä säännöllisesti. Harmi, ettei teini-ikäinen minä ymmärtänyt tätä fysiologistakin vaikutusta ahdistukseen, vaan räpelsi menemään epärealistisen itsekriittisin ajatuksin. Onneksi kuitenkin nykyään sitä pystyy käsittelemään epämiellyttäviäkin tunteita, kun on oppinut niitä tarkastelemaan ja pohtimaan.
Odotan kovasti sitä, että pääsisin korkeakoululiikunnan järjestämille urheiluhässäköihin, esimerkiksi balettikurssille. Toivottavasti niitä järjestetään tänä vuonna. Kävin opiskeluaikoina juuri korkeakoululiikunnan edullisilla balettitunneilla, ja tykkäsin kovasti. Tanssimisen jälkeen on ihanan ryhdikäs, ja parhaimillaan kauniskin olo. Aloitin baletin ollessani muistaakseni 10-vuotias. En ole stereotyyppinen baletinharrastaja (laulujoutsenen näköinen pikkuruinen otus vaan normaalipainoinen tavis), ja moni onkin ihmetellyt nuoruuteni pitkäaikaista harrastusta. Eräskin työkaveri kerran tuumasi, että näytän kuulemma enemmän jalkapalloilijalta. Öö... Joo, en nyt jaksa alkaa ranttaamaan siitä, miten kyseenalaista on sanoa noin kellekään puolitutulle. ^^'
Kommentit
Lähetä kommentti